Yritystori.Net käyttöehdot

 

1. Yleistä verkkopalvelun käyttämisestä

Tervetuloa Pohjolan Verkkokaupat Oy (jäljempänä ” toimistotarvike.net”) verkkopalveluun (jäljempänä ”Palvelu”). Käyttäjää kehotetaan tutustumaan näihin käyttöehtoihin (jäljempänä ”Ehdot”) huolellisesti ennen Palvelun käyttämistä.

Nämä Ehdot soveltuvat kaikkiin käyttäjän toimiin Palvelussa riippumatta siitä, millä päätelaitteella Palvelua käytetään. Käyttäjän on sallittua käyttää Palvelua ainoastaan kulloinkin voimassa olevien Ehtojen ja soveltuvan lainsäädännön sekä hyvän tavan mukaisesti. Palvelu voi lisäksi sisältää osioita tai toimintoja (kuten verkkokauppa), joiden käyttämiseen sovelletaan näiden Ehtojen lisäksi Palvelussa erikseen annettavia erityisehtoja tai -ohjeita, ja niiden käyttäminen saattaa edellyttää rekisteröitymistä. Jokin Palvelun sisältö saattaa olla vain joidenkin maantieteellisten alueiden asukkaiden saatavilla.

Ehdot muodostavat sopimuksen käyttäjän ja toimistotarvike.net välillä, ja määrittelevät käyttäjän ja toimistotarvike.net Palvelua koskevat oikeudet ja velvollisuudet.

Palvelun käyttäminen on osoitus siitä, että käyttäjä hyväksyy kulloinkin voimassa olevat Ehdot ja sitoutuu noudattamaan niitä sekä Palvelussa erikseen annettavia ehtoja ja ohjeita.

2. Palveluntarjoaja

Pohjolan Verkkokaupat Oy (y-tunnus: 2855987-7)

Postiosoite PL 1, 21531 Paimio

3. Henkilötietojen käsittely

Toimistotarvike.net käsittelee Palvelun välityksellä saatavia, käyttäjää koskevia henkilötietoja kulloinkin voimassa olevan henkilötietolainsäädännön sallimalla ja velvoittamalla tavalla. Toimistotarvike.net asiakkuuteen ja muuhun asialliseen yhteyteen perustuvan rekisterin rekisteriselosteessa kuvataan henkilötietojen käsittelyä tarkemmin.

4. Evästeet

Palvelun välityksellä voidaan evästeiden (”cookies”) tai muiden vastaavien tekniikoiden avulla kerätä käyttäjän päätelaitteeseen tai Palvelun käyttämiseen liittyviä tietoja, kuten tietoja siitä, miltä sivulta käyttäjä on saapunut Palveluun, mitä selainta käyttäjä käyttää tai milloin ja mitä Palvelun osioita käyttäjä on selannut. Eväste on pieni tekstitiedosto, joka voidaan toimittaa käyttäjän päätelaitteelle Palvelun välityksellä.

Evästeet mahdollistavat esimerkiksi Palvelun käyttäjämäärien ja muiden Palvelun käyttöön liittyvien tietojen käsittelyn. Saatujen tietojen avulla Palvelun toimintaa voidaan analysoida ja kehittää käyttäjälle paremmaksi ja yksilöidymmäksi. Lisäksi kerätyn tiedon avulla käyttäjälle voidaan kohdentaa häntä todennäköisesti kiinnostavaa markkinointia Palvelussa sekä Palvelun ulkopuolella esimerkiksi uudelleenmarkkinointia (retargeting) hyödyntämällä.

Käyttäjä voi estää evästeiden toiminnan niin halutessaan muuttamalla omia selainasetuksiaan. Käyttäjän tulee kuitenkin huomioida, että evästeiden käytön estäminen tai niiden poistaminen voi vaikuttaa haitallisesti Palvelun tai sen tiettyjen osioiden tai toimintojen käyttämiseen tai jopa estää sen kokonaan.

5. Palvelun käyttäminen

5.1 Palvelun käyttämistä koskevat oikeudet ja rajoitukset

Toimistotarvike.net myöntää käyttäjälle näissä Ehdoissa määritellyn rajoitetun, peruutettavissa olevan, ei-yksinomaisen ja henkilökohtaisen oikeuden käyttää Palvelua ja sen sisältöä ainoastaan näiden Ehtojen ja Palvelussa mahdollisesti erikseen annettavien ehtojen ja ohjeiden mukaisesti. Käyttäjällä on oikeus käyttää Palvelua ja sen sisältöä ainoastaan Käyttäjän omaan, ei-kaupalliseen käyttöön.

Käyttäjä ei saa muokata tai jäljentää Palvelua tai sen sisältöä taikka niiden osaa. Käyttäjällä ei myöskään ole oikeutta sellaisenaan tai muokattuna jakaa, levittää, välittää, esittää julkisesti tai muulla tavoin saattaa Palvelua tai sen sisältöä yleisön saataviin, ellei siihen ole näissä Ehdoissa nimenomaisesti annettu lupaa. Jos Palvelu sisältää nimenomaisen mahdollisuuden välittää Palvelun sisältöä sosiaalisen median palveluihin (ns. sosiaalisen median painikkeet), välittämisen ei katsota olevan ristiriidassa näiden Ehtojen kanssa.

Käyttäjällä on oikeus ottaa Palvelun sisällöstä tuloste tai kopio tai tallentaa kopio omalle päätelaitteelleen omaa yksityistä käyttöään varten. Käyttäjän tulee säilyttää kaikissa tällaisissa tulosteissa ja tallenteissa Palvelun sisältämät tekijänoikeuksiin ja muihin oikeuksiin liittyvät ilmoitukset.

Käyttäjä ei saa keskeyttää tai yrittää keskeyttää tai muutoin häiritä tai yrittää häiritä Palvelun toimintaa tai toisten käyttäjien mahdollisuutta käyttää Palvelua millään tavoin. Kiellettyjä toimia ovat esimerkiksi ajastettuja häiriöohjelmia, viruksia tai muuta Palvelun ohjelmalliseen rakenteeseen vaikuttamaan pystyviä osia sisältävän aineiston sijoittaminen Palveluun.

Käyttäjä ei saa käyttää Palvelua (a) esiintyäkseen Toimistotarvike.net:n edustajana; (b) otsikko- tai tunnistetietojen väärentämiseen tai käsittelemiseen tavalla, jolla pyritään peittämään Palvelun kautta välitetyn sisällön alkuperä; (c) muunlaiseen väärien tietojen antamiseen; (d) muiden käyttäjien henkilötietojen tallentamiseen tai keräämiseen; (e) roskapostin tai muun luvattoman tietoliikenteen välittämiseen tai (f) muihin lain tai hyvän tavan vastaisiin toimiin.

5.2 Palvelun muutokset

Palvelu sisältöineen tarjotaan ”sellaisena kuin se on”. Toimistotarvike.net on oikeutettu milloin tahansa muokkaamaan tai muuttamaan Palvelua tai sen sisältöä ilman ennakkoilmoitusta tai korvausvelvollisuutta. Toimistotarvike.net:lla on siten oikeus mm. muuttaa tai muokata Palvelussa kuvattuja tuotteita tai hintoja, lisätä ja poistaa osia Palvelusta sekä muuttaa Palvelun maksuttomia osioita maksullisiksi tai päinvastoin. Toimistotarvike.net:lla on myös oikeus milloin tahansa keskeyttää tai lopettaa Palvelun, sen sisällön tai minkä tahansa osion tarjoaminen kokonaan taikka rajoittaa Palvelun tai sen osioiden käyttämistä. Jos käyttäjä on toiminut näiden Ehtojen, Palvelussa erikseen annettujen ehtojen tai ohjeiden taikka lakien tai hyvien tapojen vastaisesti, Toimistotarvike.net:lla on oikeus estää käyttäjän pääsy Palveluun ja kieltää Palvelun käyttäminen jatkossa.

5.3 Rekisteröityminen

Edellä kuvatun käyttöoikeuden saaminen tietyissä Palvelun osioissa saattaa edellyttää käyttäjän rekisteröitymistä. Oikeus käyttää rekisteröintiä edellyttäviä osioita voidaan rajata koskemaan ainoastaan luonnollisia henkilöitä tai oikeushenkilöitä osiokohtaisesti.

Rekisteröityessään Palvelun käyttäjäksi käyttäjän tulee antaa itsestään oikeat pyydetyt tiedot. Väärien tietojen antaminen on kielletty, ja se saattaa johtaa seuraamuksiin.

Rekisteröityessään käyttäjä valitsee itselleen käyttäjätunnuksen ja salasanan. Käyttäjä on vastuussa salasanan huolellisesta säilyttämisestä ja salassapidosta ja vastaa kaikesta käyttäjätunnuksillaan tapahtuvasta asioinnista Palvelussa. Käyttäjän tulee olla välittömästi yhteydessä Toimistotarvike.netii:n, jos käyttäjä havaitsee tai epäilee, että hänen tunnuksensa ovat paljastuneet tai että hänen tunnuksiaan käytetään väärin. Toimistotarvike.net:lla on oikeus jäädyttää tai sulkea käyttäjän tunnukset.

6. Palvelun sisältämät linkit ulkopuolisille sivustoille ja ulkoiset linkit Palveluun

Palvelu voi sisältää linkkejä verkkosivustoille, jotka ovat kolmansien osapuolien omistamia ja ylläpitämiä. Linkitetyt sivustot eivät ole millään lailla Toimistotarvike.net:n hallinnassa eikä Toimistotarvike.net valvo tai tarkista linkitettyjen sivustojen sisältöä. Toimistotarvike.net ei vastaa linkitettyjen sivustojen sisällöstä, oikeellisuudesta, luotettavuudesta tai tietoturvasta.

Ulkopuolisille sivustoille johtavien linkkien käyttäminen siirtää käyttäjän pois Palvelusta, ja käyttäjä käyttää linkitettyjä sivustoja omalla vastuullaan. Käyttäjää kehotetaan tutustumaan huolellisesti linkitetyn sivuston käyttöehtoihin ja ohjeistuksiin ennen kyseisen sivuston käytön aloittamista.

Ulkoisen linkin tähän Palveluun tulee viitata suoraan Palvelun pääsivulle, ja avautua itsenäiseen selainikkunaan eikä linkittävän sivuston omaan kehykseen. Linkin ulko-asu, sijoitus ja muut ominaisuudet eivät saa vaikuttaa haitallisesti Toimistotarvike.net:n maineeseen tai sen tavaramerkkien goodwill-arvoon taikka luoda virheellistä vaikutelmaa siitä, että linkittävä taho tai sen palvelut tai tuotteet liittyisivät Toimistotarvike.net:n toimintaan tai olisivat sen sponsoroimia. Linkki ei saa myöskään sisältää Toimistotarvike.net:n tavaramerkkejä kuviomuodossa.

Palvelun sisältämät linkit ulkopuolisille sivustoille ja ulkopuoliset linkit Palveluun eivät osoita mitään Toimistotarvike.net:n ja linkittävän tai linkitetyn kolmannen tahon välisestä suhteesta.

7. Immateriaalioikeudet

Palvelu ja sen sisältö, kuten tekstit, kuvat, tuotetiedot, tavaramerkit ja tunnukset ovat Toimistotarvike.net:n tai sen yhteistyökumppaneiden omaisuutta, joka on suojattu tekijänoikeuslaeilla ja kansainvälisillä tekijänoikeussopimuksilla, sekä muulla immateriaalioikeuslainsäädännöllä ja -rekisteröinneillä.

Kaikki Palveluun ja sisältöön liittyvät immateriaalioikeudet (kuten tekijänoikeudet, rekisteröidyt ja rekisteröimättömät tavaramerkki- ja mallioikeudet, domain-nimet, patentit, tietokantaoikeudet sekä liikesalaisuudet) ja niiden käytöstä seuraava goodwill-arvo kuuluvat Toimistotarvike.net:lle tai sen yhteistyökumppaneille. Toimistotarvike.net ei myönnä käyttäjälle mitään suoria tai epäsuoria oikeuksia mihinkään immateriaalioikeuksiin.

8. Vastuunrajoitukset

Toimistotarvike.net pyrkii pitämään Palvelun käyttäjän käytettävissä jatkuvasti ja häiriöittä. Toimistotarvike.net ei kuitenkaan takaa, että Palvelu on käyttäjän käytettävissä keskeytyksettömästi, oikea-aikaisesti tai virheettömästi. Palvelu sisältöineen tarjotaan käyttäjälle ”sellaisena kuin se on”. Toimistotarvike.net ei ole vastuussa Palvelussa välitettävien tietojen tai sisällön oikeellisuudesta, luotettavuudesta, virheistä, puutteista, epätarkkuuksista tai muista vioista.

Toimistotarvike.net ei voi taata Palvelun, sen sisällön tai Palvelun kautta välitettävien tietojen tietoturvaa, eikä vastaa siitä, että Palvelun kautta lähetettävät sähköiset tiedotteet eivät sisällä viruksia tai muita haitallisia osia. Toimistotarvike.net ei myöskään vastaa käyttäjän Palvelun välityksellä lähettämistä tai vastaanottamista taikka lähettämättä tai vastaanottamatta jääneistä tiedoista tai sisällöstä.

Palvelu ei välttämättä ole saatavilla kaikissa maissa ja se voi olla saatavilla vain tietyillä kielillä. Palvelu, sen toiminta tai jotkut ominaisuudet voivat olla riippuvaisia käytettävien laitteiden yhteensopivuudesta, verkkoyhteyksistä, ja sisällön formaateista.

Toimistotarvike.net ei ole vastuussa mistään suorista, epäsuorista, välittömistä tai välillisistä tai vahingonkorvausvelvollisuuteen perustuvista vahingoista tai erityisvahingoista, mukaan lukien liiketoiminnan, sopimuksen, tuoton tai tietojen menettämisestä tai liiketoiminnan keskeytymisestä aiheutuvat vahingot, jotka johtuvat Palvelun tai sen sisällön käyttämisestä tai käytön estymisestä taikka näistä Ehdoista, riippumatta siitä, perustuvatko vahingot sopimukseen, oikeudenloukkaukseen, huolimattomuuteen tai muuhun perusteeseen, vaikka Toimistotarvike.net:lle olisi etukäteen ilmoitettu tällaisten vahinkojen mahdollisuudesta. Kaikissa tapauksissa Toimistotarvike.net:n vastuu rajoittuu aina korkeintaan pakottavan lainsäädännön mukaiseen vastuuseen.

Käyttäjä vapauttaa Toimistotarvike.net ja kaikki sen työntekijät, johtajat ja sen lukuun toimivat vastuusta kaikkien sellaisten kanteiden ja vaateiden osalta, jotka aiheutuvat käyttäjän Palvelun käytöstä.

9. Ehtojen muutokset ja ilmoitukset

Toimistotarvike.net pidättää oikeuden muuttaa näitä Ehtoja harkintansa mukaan ilmoittamalla siitä käyttäjälle sähköpostitse tai Palvelun välityksellä. Ehtojen muutokset tulevat voimaan, kun niistä on ilmoitettu. Palvelun käyttämistä ilmoitushetken jälkeen pidetään ilmoituksena siitä, että käyttäjä hyväksyy Ehtoihin tehdyt muutokset.

Toimistotarvike.net voi sisällyttää Palveluun ilmoituksia. Toimistotarvike.net voi myös lähettää käyttäjälle Palvelua koskevia ilmoituksia käyttäjän ilmoittamaan sähköpostiosoitteeseen tai puhelinnumeroon. Ilmoitukset katsotaan vastaanotetuiksi seitsemän (7) päivän kuluttua siitä, kun Toimistotarvike.net on ne lähettänyt tai laittanut esille. Palvelun käytön jatkaminen tarkoittaa, että käyttäjän katsotaan vastaanottaneen kaikki ilmoitukset lähetystavasta huolimatta.

10. Sovellettava lainsäädäntö ja riitojenratkaisu

Palvelun käyttämiseen ja näihin Ehtoihin sovelletaan Suomen lakia, lukuun ottamatta sen lainvalintasäännöksiä.

Osapuolet pyrkivät ratkaisemaan erimielisyydet ensisijaisesti neuvotteluteitse. Mikäli sovintoratkaisuun ei päästä, erimielisyydet ratkaistaan Helsingin käräjäoikeudessa Suomessa. Kuluttajakäyttäjä voi viedä erimielisyyden myös kotipaikkansa mukaan määräytyvän toimivaltaisen käräjäoikeuden tai kuluttajariitalautakunnan ratkaistavaksi.

Ilmoituksien jättäminen on ilmaista, mutta vaatii kirjautumista!

Jos haluat enemmän näkyvyyttä ilmoituksellesi, osta näkyvyys tästä painikkeesta: